Hetki aikaa oman elämänpuun rakentamiselle
Joskus on hyvä ottaa aikaa itselle ja miettiä omaa elämäänsä ja toiveitansa. Tällaisia hetkiä on tarjolla Naivismikeskuksessa Iittalassa, kun siellä alkaa Elämän puu -työpajat syksyllä 2023. Näissä työpajoissa yhdistetään luovien menetelmien ja valokuvan käyttö oman puun rakentamiseksi. Työpajan ohjaavat valokuvaterapian menetelmäohjaaja Tarja Kolari ja valokuvaaja Ulla Heinonen.
Elämän puu rakennetaan valokuvin ja luovin menetelmin tarkastellen omaa elämää, sen vahvuuksia ja haasteita. Työpajassa tutkitaan omaa ympäristöä sekä menneitä että nykyisiä elämänvaiheita, jotka vaikuttavat tähän päivään. Kuvien avulla tarkastellaan omia taitoja, vahvuuksia ja voimavaroja sekä etsitään ja löydetään omia unelmia ja tavoitteita.
”Tässä työpajassa teemme omat puumme valitsemalla kuvia perhealbumista, etsimällä symbolisia kuvia lehdistä ja valokuvaamalla. Valokuvien ottaminen onnistuu kännykällä. Puun juuret, runko, lehdet ja hedelmät syntyvät kuvien avulla ja samalla saa rauhassa tutkia itseään ja ympäröivää maailmaa,” sanoo Ulla Heinonen.
Työpajan tavoitteena on itsensä sekä toisten ymmärtämisen lisääminen sekä yhteyksien vahvistaminen omiin elämäntapahtumiin ja yhteisöön. Kuvien avulla pohditaan omaa arvomaailmaa ja löydetään uusia unelmia.
”Elämän puu -menetelmän ovat kehittäneet Ncazelo Ncube ja David Denborough. Menetelmä pohjautuu mielikuvaan puusta, jota verrataan ihmisen elämän eri osa-alueisiin ja aikoihin. Menetelmä on levinnyt ympäri maailmaa,” kertoo Tarja Kolari.
Työpaja järjestetään kaksi kertaa syksyn 2023 aikana. Toinen syyskuussa viikon välein ja toinen lokakuussa yhtenä viikonloppuna. Yksi työpajakokonaisuus kestää yhdeksän tuntia. Kokonaisuus on jaettu kolmeen kolmen tunnin tapaamiseen. Ensimmäisellä kerralla perehdytään omiin juuriin ja runkoon, toisella kerralla lehtiin ja hedelmiin. Kolmannella kerralla tarkastellaan valoa ja pilviä taivaalla.
Hinta 290 € (3 x 3 tuntia),
osallistujamäärä 6–10 henkilöä
Työpajakokonaisuus järjestetään
20.–22.10. klo 10–13
Paikka: Naivismikeskus Iittalan vanhalla puukoululla.
Hollaajantie 2, 14500 Iittala
Työpajayhteistyössä Naivistit Iittalassa ja Kulttuurikiikari.